torstai, 24. helmikuu 2011

Laiskaa porukkaa!

Nyt on jo niin paljon tullut hätyyttelyä, että tässä sitä taas nöyränä kirjoitellaan... Meinaa ihan kokonaan arki imaista mukaansa, ja nämä blogeilut jää silloin ihan jalkoihin. Kiitos kun jaksatte meidän juttuja odotella ja kaipailla ja kysellä

Naukki ja Minttu lähtivät viime kuussa uuteen kotiinsa tuohon muutaman kilometrin päähän. Hieman on neideillä ollut sopeutumista, kun samaa kämppää asuttaa myös iki-ihana Ilona-koira -aika iso hauveli totta puhuen. Siinä on ollut ihmettelemistä puolin ja toisin!

Muutto on kuitenkin loppujen lopuksi sujunut onneksi hyvin. Minttu oli aikansa tavoittamattomissa kiipeilypuun päällä, mutta kyllä neiti sieltä laskeutuakin osaa jo! Naukki on se rohkeampi tapaus, kuten oli tiedossakin. Neidit ovat jo tutkineet puruisella menestyksellä uuden asuntonsa vinttitilatkin...

Kamala ikävä oli meillä tietysti etenkin alkuun, nyt alkaa jo tottua ajatukseen onneksi. On niin ihanaa, kun päästään aina välillä katsomaan tyttösiä! Kun Makkonen ja Koistinen lähtivät, ne lähtivät niin lopullisesti. Emme tiedä niiden elämästä juuri mitään. Tämä Naukin ja Mintun lähtötyyli sopii meidän perheelle paremmin -ollaan aika kiintyväistä sorttia selvästi

Noh, pidemmittä löpinöittä siirrymme suoraan kuvien pariin. Laitellaan vielä pentusista viimosia otoksia teille iloksi.

Sapuskan ihmettelyä

Minttu päikkäreillä mustikoiden seassa

Naukkilainen uuvahti nojatuolin selkämykselle

Huomatkaa kuvateksti

Säpinä-Minttu

Naukki, pörröinen pölyharja

Hieman lisää omaa hajua seinätelineisiin

Ilmoittauduimme juuri tukiperheeksi Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistykselle, joten ehkä tämmöisiä pentusia saadaan vielä meillä helliä jatkossakin.

Loppuun vielä kuva Kanelista, ettei ihan menis muksujutuiksi!

Iloisia pakkaspäiviä kaikille!

maanantai, 6. joulukuu 2010

Pörhelöt (kirjoittanut perheen Poika)

Naukki ja Minttu ovat jo ystävystyneet. Tappelevat aina kun jaksavat ja yöllä ovat niin hellyydenkipeitä, että tunkeutuvat kirjaimellisesti suuhun. Koita siinä sitten nukkua. Ruokailu on aina yhtä säätöä. Mintun mielestä edelleenkin muut saavat parempaa ruokaa. Välillä neidit eivät syö yhtään, joskus syövät niin että napa raikaa. 

Meidänkin katit leikkivät jo pentujen kanssa niin että hirvittää. Vanilja enemmän.

    Minttukin on jo alkanut käyttää kiipeilypuuta (siellä käydään monet suursodat). Eräänä päivänä Minttu päätti katsella huoneistoa vähän hienommasta paikasta. Vessan ovi oli tietenkin täydellinen paikka sille. Naukki ei voinut muuta kuin ihmetellä vieressä.                                                   

Naukki: Mitä sä siinä kuvaat!! Sano muuten Mintulle että päästää muutkin välillä oven päälle!! Minttu: Ei vielä! Täällä on niin hauskaa! Pääsee linssiluteeksi. Oot vaan kade Naukki.

Aamuvenyttelyä.


Vanilja on (kuten kuvasta näkyy) jo hyvää pataa penskojen kanssa.Välillä rouva niitä nuoleekin.

Kanelikaan ei ole pekkaa pahempi. Ruokailun yhteydessä antaa kuitenkin sähinän säestyksellä penskoille turpaan.

Tälläinen tilanne on mahdollinen vain muutaman sekunnin ajan. Sen jälkeen Minttu lähtee varastelemaan meidän neitien ruokaa. Vaniljalta se joskus kerkeääkin noukkia pienen suupalan, mutta Kaneli murisee.

Emäntä jatkaa:

Käytimme pennut rokotuksilla tulevan äiskän kanssa ja hyvin sujui. Kumpikaan neitonen ei inahtanutkaan. Madotettu ollaan edelleen ahkerasti, nyt voisi varmaan jo pitää pidempäänkin taukoa.

Naukki painaa nyt jo 1800 g, Minttu sirpukkana tulee edelleen hieman perässä painolla 1450 g. Molemmat voivat mainiosti, ovat pentuja ihan parhaimmillaan! Nauttivat hellyydestä, kehräävät sylissä, puskevat ja juttelevat. Hieman toista tyyliä kuin noilla isommilla... Naukin vatsa on vieläkin vähän löysä, vaihdettiin jo raksutkin allergiamuonaan, se on helpottanut tilannetta hieman. Tarpeen mukaan nuo illan herkkupalat voi toki jättää kokonaankin pois, pääasia että liha maistuu!

Tarkoitus näillä näkymin olisi kotiuttaa nämä iki-ihanat mussukat ennen joulua. Uudessa paikassa onkin sitten koira, joten sopeutumista riittää... Harkinnassa on muutama kyläily uudessa kodissa ennen muuttoa. Sitä ennen voisi harjoittaa hajunsiirtoa. Karmeaa antaa pois nämä suloisuudet Onneksi pääsevät huippukotiin huippuemännän hoiviin!!

 

maanantai, 25. lokakuu 2010

Minttu!

Elämä on välillä yllätyksiä suorastaan BULLOLLANSA! Viime viikon lauantaina sain tekstiviestin reissun päälle. Kaverini pihasta oli jälleen löytynyt pienoisia kissavauvoja, tällä kertaa kaksi kappaletta. Toinen oli kuollut, mutta toinen hyvinkin elossa. Naukin tuleva emäntä oli jäljelle jääneen pentusen vienyt kotiinsa, ja pennun hoitoa sitten ihmeteltiin viikonlopun ajan. Päädyimme siihen lopputulokseen, että pennun eli Mintun olisi ehkä hyvä tulla meille asustelemaan Naukki-siskon kanssa, koska tulevalla omistajalla on pitkät työpäivät. Idea oli loistava myös sen suhteen, että tutustuttuaan meillä, Naukin ja Mintun on helpompi muuttaa aikanaan omaan kotiinsa yhdessä. Eikö totta?  (Eikä puhuta yhtään siitä, että me nautimme valtavasti, kun saamme hoidella ja hemmotella noita pieniä pentusia, kaikki tämä tehdään siis vain ja ainoastaan pentujen parasta ajatellen!)

Eli nyt heitä on kaksi! Tässäpä heti pari edustavaa kuvaa ihanaisesta Mintusta:

Minttu on siis erittäin todennäköisesti Naukin biologinen sisko. Yhdennäköisyyttäkin on aika lailla! Naukki on vaan toki nyt isompi (1056 g) kuin Minttu (724 g), onhan neiti ollut meillä syötettävänä jo kohta kuukauden. Minttu oli tullessaan huomattavasti pelokkaampi ja arempi. Meni monta päivää ennen kuin kylpyhuoneeseen saattoi kävellä pelottamatta Minttua saunan perimmäiseen nurkkaan. Varmaan tuo ikäkin vaikuttaa asiaan, Minttu ehti villiintyä kolmisen viikkoa pidempään emonsa hoivissa. Noh, Minttu kuitenkin pikku hiljaa rohkaistui. Tyttö ihan ra-kas-taa hellimistä ja pussuttelua (neiti siis itse puskee urakalla mun huulia ja kaulaa ja leukaa ja nenää)! Huippusuloista kerrassaan. Vieraista neiti ei kauheasti välitä, ne pelottavat.

Naukki ja Minttu ovat tehneet toden teolla tuttavuutta vasta viime päivinä. Lähinnä se tuttavuus on nyt sitä, että juostaan peräkanaa, pysähdytään murisemaan  ja sähisemään, otetaan hillittömiä painiotteluita huudon kera -ja nukahdetaan lähelle toista. Naukki hallinnoi aika lailla peliä, mutta Minttu on kyllä ihan täysillä mukana. Jos Naukki ei ole Mintun kimpussa, Minttu tulee ja näykkii hännästä. Ja takaa-ajo voi jälleen alkaa! Toivottavasti meno jossain vaiheessa hieman hidastuukin, alkaa yöunikin vähän kärsiä

Naukki tulee oikein hyvin toimeen Vaniljan kanssa, kuten kuvasta näkyy:

Minttua Vanilja ei vielä juurikaan siedä. Totutteleminen pentuun tällä kertaa vie Vaniljalta tosi kauan aikaa -kun taas Kaneli otti Mintun ihan lunkisti saman tien, kunhan pikkuinen ei ihan syliin änge.

Pari otosta uudesta tulokkaasta:

Mintulla on lyhyempi karva kuin Naukilla, mutta väritys on täsmälleen sama.

Naukki:

 

tiistai, 19. lokakuu 2010

Riivelö

Viime viikko oli meillä aika hektinen, joten päivitystä tulee vasta nyt. Kirjoituksen otsikko kertoo tällä erää aika hyvin Naukin kuulumiset. Neiti puree, häslää, läpsii, potkii, jahtaa omaa häntäänsä, sinkoilee ympäri taloa käsittämättömällä vauhdilla, teroittaa kynsiään sohvaan, tuoleihin, ihmisiin... Eli ihan oikea kissanpentu siitä on tullut! Paino on nyt noin 800 g. Ruoka maistuu mainiosti, iltaisin raksutkin uppoavat jo oikein hyvin. Kermaviili on herkkua!

Isojen kissojen kanssa Naukki pärjää jo oikein hyvin. Peseytymisapua ja leikkiseuraa saa Vaniljalta, Kaneli on edelleen talon ystävällisen arvokas rouva. On hauska seurata Naukin pelmuamista Vankun kanssa, erittäin mukavaa, että ne tulevat niin hyvin toimeen keskenään kivikkoisesta alusta huolimatta. Lempileluja Naukille ovat leluhiiret ja kaikenmoiset pallot, joita neiti jahtaa suuren metsästäjän ottein huoneesta toiseen.

Naukki oli meidän mukana reissussakin viikonloppuna, kun suuntasimme Pohojammaalle häihin. Naukki köllötteli tyynesti isossa, hyvin pehmustetussa kopassa koko matkan. Vessakin pakattiin koppaan mukaan -mikä osoittautui erittäin hyväksi ideaksi. Kumpikaan isoista kissoista ei ole koskaan matkojen aikana vessaa käyttäneet, Naukilta se sujui suvereenisti. Hyvä näin.

Sitten kuvia ihanasta

 

Yhteisruokailua

Kiipeilypuu on otettu täysin haltuun jo.

Kaneli ja Naukki sylittelemässä samaan aikaan

Torkut sohvalla

"Mitä kummaa te nyt siinä hihitätte?"

Pieni happihyppely

 

Eikä meillä yllätykset tähän Naukkiin loppuneet. Jatkoa seuraa asiasta M niin kuin...

keskiviikko, 29. syyskuu 2010

Hupsista

Naukki  ei syönyt sunnuntaina mitään omasta halustaan. Ja kaikkea oikeasti tarjottiin. Lopuksi päädyttiin pienimuotoiseen maitokorvikkeen pakkosyöttöön ruiskulla. Ei kivaa. Noh, maanantaiaamuna sama homma jatkui. Ja huoli oli siinä vaiheessa jo niin iso, että soittelin eläinlääkärille. Paikkakunnan oma lekuri ei halunnut Naukkia nähdä, ehdotti toipuvien kissojen ruokapurkkia -jonka sitten kävinkin ostamassa. Soitin kuitenkin kaupungin yksityiselle eläinlääkäriasemalle, missä on meidän molemmat kissat olleet asiakkaina ennenkin. Sieltä sanottiin, että ehdottomasti näytille se pentu sieltä! Etenkin kun niskanahkasta huomasi, että kuivunuthan se Naukki oli.

Lääkäri tarkasti koko pikkutapauksen hyvin huolellisesti päivitellen Naukin pientä kokoa. Diagnoosi: maha-suolikanavan infektio ja kuivuminen. Hyvä uutinen on se, että muuten Naukki on täysin kunnossa, ei korvapunkkeja, ulkoloisia tai mitään ylimääräisiä varpaita tai sen sellaisia. Antibioottikuuria nyt sitten syödään 10 päivää, jospa se tasapainottaisi ripulinkin. Nestettä tiputettiin Naukin terhakoista vastaväitteistä huolimatta n. 40 ml nahan alle.

Kysäisin sitten tämänkin lääkärin mielipidettä iästä ja sukupuolesta. Sitten menikin lääkäri hiljaiseksi. "Ööööö...jaa-a. Mitähän tuohon sanois... (kurkkaus suuhun) Iäksi veikkaan 6 viikkoa hampaiden perusteella, on vaan tosi pienikokoinen ikäisekseen." Eli mun arvelut pienemmästä iästä menivät siis metsään. Pieni koko hämäsi kyllä perusteellisesti! Sukupuoli meni ihan arvailuksi. Ei uskaltanut tämä lääkäri oikein sanoa mitään, välillä sanoi poikaa ja välillä tyttöä. Kutsuttiin erikoislääkäri paikalle. Taas zoomailua ja ihmettelyä. Loppujen lopuksi pitkän väännön jälkeen arveltiin, että tyttö se on siltikin! Eli siinä mun arvailut jälleen kerran nähtiin   Mutta hieman lohdutti oloa, kun kaksi lääkäriäkin oli noin epävarmoja. Onhan se kyllä totta, että noin pieneltä sitä eroa on tosi hankala nähdä.

Naukille maistui se toipilasruoka ihan älyttömän hyvin, muutenkin pentu virkistyi silmissä sen nesteytyksen jälkeen -tosi tosi iso helpotus! Siitä lähtien on ruoka maistunut vaikka kuinka hyvin, paino oli tänä aamuna 434 g

Sitten vähän pelmuamiskuvia:

Vaniljakin päästää jo Naukin yllättävän lähelle. Ärinää ja murinaa ja sähinää tulee kyllä vieläkin, mutta eilen (tiistaina) Vanilja innostui illalla jopa leikkimään Naukin kanssa Se oli aikamoinen edistysaskel!

Naukki rakastaa hellimistä, se tulee mielellään puskemaan pienellä kuonollaan mun nenää ja pitää tassuilla poskista kiinni. Ja kehrää niin maan perusteellisesti! Vessahommat hoituvat edelleen hienosti, tosin nappula peruuttelee aina välillä jätöksiensä päälle, joten kylvyssä on ollut Naukki jo useamman kerran