Nytpäs on tapahtunut sellaisia, että on jopa uskaltauduttava jälleen blogeilemaan. Viime kerrasta onkin jo (köh!) hieman kulunut aikaa...

Eilen eli torstaina 24.9.2010 ystäväni laittoi heti aamutuimaan viestiä kysellen maidonkorvikkeesta 6 viikkoiselle kissanpennulle. Ööö... Siis MITÄ?? No asiaa siinä sitten hetken aikaa väänneltiin, kunnes tultiin tulokseenkin. Kaveri paineli lähikauppaan ja sitten suorinta reittiä meille. Kisuvauva mukanaan. Pikkuinen oli saanut tilapäiskodin heinillä täytetystä muoviämpäristä. Sillä kyllä, heinän tuoksu on pienelle tuttu tuoksu, sillä kyllä, tämä herra (?) on oikein pesunkestävä puolivilli navettakissa. Sen emo oli kiikuttanut poikasensa ystäväni jalkojen juureen, sähissyt poikasen yritettyä seurata sitä -ja marssinut matkoihinsa. Pieni parka oli märkänä ja peloissaan yrittänyt piiloutua ojan penkalle muutaman heinänkorren alle. Eipä siinä paljoa vaihtoehtoja ihmiselle annettu, mukaanhan se kisuli oli otettava. Ovelana ihmisenä ystäväni tietysti hoksasi, että minä en todellakaan voi vastustaa yhtään ainoaa kissanpentua, joten meillehän se pieni mies (? edelleen) sitten jäi. Ystäväni nimesi kissan Naukiksi.

Ja heti seuraavaksi tärkeä tiedotus: Naukki ei jää meidän kissaksi. Sille on varattuna koti ystäväni sisaren luona. Meillä pikkuinen nyt ensin kasvaa ja vahvistuu hieman, ehkäpä oppii jopa tavoille. Vielä tästä ei ainakaan vessapuuhien osalta ole pienintäkään merkkiä

Eläinlääkäri oli erittäin pikaiseen Naukkia ulkosalla katsonut eli vähän on epäselvää pennun kunto. Paino meille tullessa oli 338 g, ell oli iäksi arvioinut n. 6 viikkoa. Minä epäilen vakaasti sen olevan vähemmän, aivan maksimissaan 5 viikkoa. Mutta eipä ole elämän eväät olleet pienelle kovin suotuisat, voihan se olla vaan niin rääpäle, että hämää mua. Mutta eipä se toimenpiteitä muuta. Ekan illan ohjelmassa oli emonmaidonkorviketta, almo naturen pentukanaa, pesua ja paljon sylittelyä. Ruoka maistui ihan mahdottoman hyvin, kanan-maitomössön mukana Naukki meinasi syödä koko lautasen saman tien. Myös maito upposi mainiosti ruiskusta. Illalla painoa oli jo 384 g, vaikka muka yritin ruuan jakelua hieman hillitä.

Yhden asian Naukki osasi kuitenkin heti: tulla kainaloon hellittäväksi. Siinä olisi pieni viihtynyt vaikka kuinka, toisen lämpimän -vaikkakin karvattoman- kaverin lähellä. Minäkin olisin istunut siinä sohvalla vaikka maailman tappiin.

Yö sujui lämpöisästi kylppärissä eristyksissä, neljän maissa kävin tsekkaamassa tilanteen. Naukki tuli heti vastaan, kehräsi kuin pieni mehiläinen ja pörräsi ympäriinsä pikkuruinen häntä piikkisuorasti pystyssä Siinä syliteltiin ja siliteltiin sitten hyvän aikaa. Yöpala oli pojalle maistunut hyvin, lautanen oli jälleen tyhjä. Hajusta päätellen jotain oli myös tullut ulos.

Arvelu sukupuolesta on täysin omaani, yritin tihrustaa Naukin peräpäätä ja samaan aikaan läppärin näyttöä pennun rimpuillessa minkä kerkesi. Joten en ota vastuuta, jos Naukki joku kaunis päivä päättääkin pyöräyttää poikasia. Mutta eiköhän uusi emäntä leikkauksesta huolehdi.

Kaneli ja Vanilja vihaavat uutta tulokasta. Syvästi ja arvokkaasti. Täysin KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ja HÄPEÄLLISTÄ, että tuollainen ruipelo ilmaantuu reviirille lainkaan kysymättä lupaa. Sähisty ja muristu on siis urakalla. Noh, tämä oli odotettavissa, harjoitellaan, harjoitellaan ja harjoitellaan taas... Silitetään ristiin, annetaan kaukaa haistella ja näin. Tänään Kaneli on jo ilmaissut pientä suopumista asiaan.

Jatkoa seuraa.